Avainsana-arkisto: David ja Larissa

Widmark, Martin: Sinisen peilin antikvariaatti

sinisen-pelin-antikvariaatti

David on 13-vuotias ja aloittamassa ensimmäistä päivää yläasteella. Davidin vanhemmat ovat matkustaneet työkomennukselle Nigeriaan ja kotimaahan jäänyt David asuu vuokralla antikvariaatinpitäjä Melkiorin yläkerrassa. Koulu ei vaadi paljoa ponnistuksia teräväpäiseltä Davidilta ja niinpä hän yleensä torkkuu hiljaa luokassa miettien omiaan. Kavereiden seura ei paljoa kiinnosta Davidia eivätkä luokkatoverit yleensäkään. Kunnes ensimmäisenä koulupäivänä yläasteella hänen viereensä istuu uusi oppilas, Pietarista muuttanut energinen ja säkenöivän älykäs Larissa joka saa Davidin pään sekaisin kertarysäyksellä.

David ja Larissa ystävystyvät heti, mutta samaan aikaan tapahtuu kummia. Melkior katoaa jäljettömiin jättäen ainoastaan salakielisen viestin jälkeensä. Yhdessä David ja Larissa ryhtyvät tutkimaan asiaa ja heille selviää monta outoa asiaa Melkiorista. Hänellä on salainen puutarha täynnä outoja kasveja ja kätketty eläintarha pullollaan hämmästyttävän vanhoja eläimiä. Seinällä on myös itsensä Charles Darwinin Melkiorille myöntämä kunniakirja, josta päätellen Melkior olisi maailman vanhin ihminen. Vihdoin David löytää itselleen osoitetun kirjeen, jossa Melkior kertoo kaiken…

Tapausta selvitellessään David ja Larissa kohtaavat vaarallisia rikollisia aseinaan vain oma nokkeluutensa ja tietämyksensä tietotekniikasta ja luonnontieteistä.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirja-arvostelut

Widmark, Martin: Kolmastoista vieras

 

kolmastoista-vieras1 David ja Larissa hengenvaarassa

 

Sinisen peilin antikvariaatista tutut David ja Larissa ovat täällä taas. Tällä kertaa he lähtevät luokkansa kanssa leirikouluun keskelle maaseutua. Luonnontieteistä innostunut opettaja kannustaa nuoria tutkimaan ympäröivää luontoa, mutta kieltää heitä ehdottomasti menemästä hylätyn kaivoksen lähettyville. Heidät keskeyttää kuitenkin mies, jonka David tunnistaa lehdessä esitellyn miehen joka on tehnyt maailman matkapuhelinalan mullistavan keksinnön. Mies katoaa yllättävästi hylätyn kaivoksen suuaukon luona ja tämä saa Davidin ja Larissan laskeutumaan kaivoksen uumeniin. Mitä syvemmälle kaivokseen David ja Larissa laskeutuvat, sitä merkillisempiä asioita he näkevät. Ja kun Larissa kauhukseen kohtaa täydellisen kaksoisolentonsa, alkaa selvitä että he eivät olekaan minkään tavallisen rikollisen kanssa tekemisissä. Samalla selviää miksi joku on tunkeutunut menneiden aikojen suurmiesten hautoihin. Yhtäkkiä vaarassa eivät olekaan vain David ja Larissa, vaan koko ihmiskunta! 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirja-arvostelut