Hannu Hirvonen: Tuonenkehrääjät

Tuomenkehrääjien herra laski kätensä Miin haamun olkapäälle. Hän muisti, että elävien keskuudessa se oli sovelias ele tällaisissa tilanteissa.

-Tyttö hyvä. Minä luulen, että sinä olet kuollut.

Miin perhe joutuu auto-onnettomuuteen ja Mii katselee omaa ruumistaan ulkopäin, näkee liikkumattoman ruumiin, tuntee irtautuvansa ruumiistaan ja ymmärtää Tuomenkehrääjien olevan oikeassa. Tai ainakin hyvin lähellä totuutta. Mii tajuaa olevansa välitilassa, jossain elämän ja kuoleman välillä, matkalla elämästä kuolemaan. Hän näkee väkijoukossa pojan, jolla on sotkuinen tukka ja yhdessä Mii ja Ai päättävät, että heidän aikansa ei ole vielä koittanut, mutta kuinka päästä pois paikasta, josta ei ole paluuta?

Kissa nosti päätään ja hieroi poskeaan nyt Miin käsiin.
– Kissan avulla täältä voi päästä. Ehkä.
– Miten niin? poika kysyi.
– En tiedä. Mutta se on ehkä ainoa mahdollisuus. Vain kissa voi kulkea molemmilla puolilla.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirja-arvostelut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s