Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja

neropatin päiväkirja

Neropatin päiväkirja mainostaa olevansa jotain ihan uutta, sarjakuvaromaani. Ei se kyllä sarjakuvaromaani ole eikä se ole mitään uutta. Mutta hauska Neropatin päiväkirja on ihan varmasti.

Yläkoululainen, Greg Heffley, tietää olevansa jonain päivänä jotain suurta, mutta menestystä odotellessa hän joutuu viettämään päivänsä ääliöiden kanssa koulussa. Kavereiksi Gregille on valikoitunut luokan luuserit ja vanhempien kanssa menee niin kuin nuorella yleensä. Siis jos hyvin käy, niin he muistavat olemassaolosi vain jouluna ja syntymäpäivänäsi ja antavat sinun olla muuten rauhassa. Perheen keskimmäisenä poikana Greg jää isonveljen kiusattavaksi ja pikkuveljen kiusaaminen johtaa hänet vain vanhempien ei-toivotun huomion kohteeksi. Greg päättää kuitenkin huonoista lähtökohdista huolimatta parantaa asemaansa koulussa ja ryhtyy tavoittelemaan suosiota. Jotenkin vain käy niin, että kaikki hyvätkin aikomukset kääntyvät päälaelleen ja kaikki rangaistukset jäävät Gregin kärsittäviksi samalla kun kunnian ja arvostuksen saa joku muu.

Neropatin päiväkirja on sujuvaa ja hauskahkoa tarinointia. Jos siis olet lukenut kaikki Bertin päiväkirjat ja kaipaat uutta lukemista, niin tässä on oiva tuttavuus. Jatkoa on todennäköisesti luvassa.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirja-arvostelut, Kuukauden kirjat 2009

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s